Travellover maailmalla

Matkustaminen jatkuu edelleen. Samoin jatkuu Travellover-blogi. Olen ollut aikeissa siirtää tätä jo pitkään hiukan monipuolisemmalle ja helpommalle blogialustalle. Nyt vihdoin sain sen tehtyä. Uusi osoite on travellovermaailmalla.blogspot.com. Voit siirtyä uusille sivuille myös tästä.

Monterosso al mare, Cinque terre, Liguria, Italia

Olen seurannut Monterosso al Maren maanvyörymän jälkeistä jälleenrakennusta lähinnä hotellimme Casa dei Limonin Facebook-sivuilta. Joku hotellin henkilökunnasta päivittää Facebookissa aina silloin tällöin tilannetta. Nyt kun katastrofista on aikaa sata päivää, Facebook-statukseen oli linkitetty Youtube-video Monterosso dopo l\’alluvione, Monterosso tulvan jälkeen, josta näkee, kuinka kamalalta Monterossossa silloin näytti, mutta kuinka upeasti jälleenrakennus on edennyt ja kuinka hyvältä kaikki taas näyttää. Video on kuvasarja, jossa on lomittain katastrofinaikaisia kuvia sekä kuvia joulu- ja tammikuulta (gennaio=tammikuu). Minulle tuli itku kuvia katsoessa. Koska kylä on todella pieni, ehdimme parissa päivässä sen kiertää varsin tarkaan. Niinpä paikat ovat tuttuja. Tuttujen paikkojen näkeminen mutaan hautautuneena sattuu.

Tälle vuodelle meillä on jo niin paljon lomasuunnitelmia, ettemme taida Italiaan ehtiä koko vuonna, mutta Cinque terren alueelle haluan kyllä vielä uudelleen. Uskon, että majoitumme samassa Casa dei Limoni -hotellissa (melko kalliista hinnasta huolimatta) ihanan henkilökunnan, tyylikkään atmosfäärin, rauhallisen sijainnin ja lämpimän tunnelman vuoksi.

Parvekkeeltamme näki hotellin pihalle ja terassille. Casa dei limonissa, sitruunoiden kodissa, sitruunatalossa, miten hotellin nimen haluaakaan kääntää, viljellään sitruunoita, joista valmistettua mehua, kakkua ja hilloa oli myös aamupalalla tarjolla. Lokakuussa oli liian viileä nauttia aamiaista ulkona, mutta kesällä se tarjoillaan hotellin terassilla.

Sitruunapuun alla olisin lämpimällä säällä mieluusti istunut lukemassa kirjaa.

Liian lyhyt. Liian korkealla.

Avainsanat: Casa dei Limoni, Cinque terre, katastrofi, Monterosso, Monterosso dopo l'alluvione

Olen lukenut niin monesta blogista, kun naiset esittelevät alennusmyynti- ostoksiaan. Pitänee liittyä joukkoon ja esitellä omani. Shoppailuni keskittyi Lonely Planetin matkaopas-aleen. Tässä ovat minun ostokseni. Koska yli 35 euron ostokset sai ilman postimaksuja ja näistä ei kertynyt tarpeeksi, tilasin tulevaisuuden varalle myös Belgium & Luxembourg -kirjan.

Eastern Europe -kirjaa pitäisi alkaa pikkuhiljaa selailla: pääsiäisenä Moldovaan. Meillä on ollut tapana joko pääsiäisenä tai vappuna jo muutamana vuonna käydä katsomassa itäeurooppalaisia pääkaupunkeja, ja tänä vuonna pääsiäiskohteeksi valikoitui Moldovan pääkaupunki Chisinau. Lentoliput ovat jo ostettuna, mutta muuten kaikki on aivan avoinna. Nyt ajattelisin, ettei muutamassa päivässä kannattaisi lähteä pääkaupungin ulkopuolelle, ainakaan kovin kauas, mutta katsotaan, mihin päädymme. Jos kaikki mielenkiintoinen onkin jossain toisalla, on mentävä toisaalle.

Kesällä pysytään edelleen idässä. Näistä suunnitelmista kirjoitinkin vähän viikonloppuna messujen jälkitunnelmissa.

Nähtävyyksien ja muiden kiinnostavin kohteiden lisäksi Lonely Planet tarjoaa hyvin tietoa esimerkiksi liikenneyhteyksistä. Koska meillä on loppukesästä lennot Sofiaan mutta aikeina vierailla myös naapurivaltioissa, saa kirjasta hyvin vinkkiä mm. siitä, kannataako matkustaa junalla vai bussilla, ovatko liikenneyhteydet hyvät, kuinka usein bussit kulkevat, paljonko junaliput maksavat, kauanko matkat kestävät, vai onko sittenkin parempi vuokrata auto.

Lonely Planetit ovat hyviä tietopaketteja, mutta niissä on harmittavan vähän kuvia moneen muuhun opassarjaan verrattuna. Alkusivujen kuvakollaaseissa on usein kerättynä must see -kohteet ko. maasta. Muita kuvia ei juurikaan ole, karttoja korkeintaan.

Viime ajat olen kuitenkin iltalukemisena lukenut näitä:

Reilun kolmen viikon kuluttua lähdetään reilusti enemmän länteen. Viimevuotiset kaksi risteilyä osoittivat, että jos kunnolla haluamme rentoutua, risteily Karibialla on siihen ihan parasta. (Vilkaise ihmeessä risteilyjen hintoja Ebookers.com -> cruises ennen kuin päivittelet, miten nuo taas sinne. Risteilyjen hinta sisältää siis täysihoidon. Ikkunallisessa hytissä risteilyt maksavat hyvätasoisen Kanarian-matkan verran, mitä ei minusta voi pitää kalliina.)

Avainsanat: Lonely Planet, suunnitelmia

Toiveikkaana mentiin Matkamessuille, jos vakka saataisiin uusia ideoita, minne matkustaa. Toisaalta jo menomatkalla luettelin kaikki kohteet, joihin juuri nyt tekisi mieleni. Ideoita tuntuu olevan omassakin mielessä aika paljon.

Suoraan sanottuna messuilla ei ollut kovin paljon meille tarjota. Koska emme harrasta kotimaanmatkailua, ainakin puolet messuosastoista jäi kokonaan kiertämättä. Koska emme ole tässä elämänvaiheessa kiinnostuneita Ruotsin-risteilyistä, jätimme käymättä laivayhtiöiden suurilla standeilla. Emme myöskään aio ostaa loma-asuntoa, koska asunto Turkin rannikolla ei ole suunnitelmissa (ainakaan ennen eläkeikää). Emme halua sitoutua yhteen kohteeseen vaan nähdä vielä kaikenlaista uutta. Niinpä saimme ohittaa myös suuren joukon huoneistoja kauppaavia firmoja.

Mukana oli kuitenkin muutama sellainenkin näytteilleasettaja, jonka kojulle päädyimme keskustelemaan maasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Saimme vahvistusta jo olemassaoleville kesäsuunnitelmille.

Kesäkuussa ajattelimme kiertomatkaa entisen Neuvostoliiton alueelle Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidzaniin. Georgian valtion matkailutoimiston nainen oli erittäin ystävällinen ja esitteli paikkoja, joissa kannattaa vierailla, jos viipyy maassa noin 4 - 5 päivää, kuten ajattelimme tehdä. Hänellä ei ollut valitettavasti antaa omaksi mitään esitteitä tai karttaa, mutta muistan kyllä alueet, joita hän suositteli. Tbilisistä voisi vuokrata auton ja ajella lähiseuduilla… Naapurimaihin on suositeltavampaa matkustaa junalla tai bussilla kuin itse ajaen. Asia selvä. Niin teemme. Liikenteestä ja teiden kunnosta taisi varoitella Ulkoministeriön matkustustiedotekin. Kunhan Lonely Planetilta tilaamani Georgia, Armenia & Azerbaijan opas kotiutuu, on aika alkaa tehdä tarkempia suunnitelmia. Lennotkin ovat kyllä vielä varaamatta. Onhan kesälomaan toki vielä parin matkan ja jokusen työpäivän verran aikaa.

Loppukesäksi olemme ajatelleet parin viikon Bulgaria - Makedonia - Serbia (-Kosovo) -kierrosta. Pari kesää sitten viihdyimme erinomaisesti Kroatiassa. Teimme retkiä naapurimaihin Bosnia-Herzegovinaan ja Montenegroon. Viime kesänä taas Slovenia osoitti olevansa oivallinen matkailumaa. (Linkkejä blogini Slovenia-kirjoituksiin: http://travellover.blogit.fi/kulinaristin-vanhojen-rakennusten-ja-shoppailun-ystavan-unelma-ljubljana, http://travellover.blogit.fi/maribor-euroopan-kulttuuripaakaupunki-2012, http://travellover.blogit.fi/kylpylaelamaa-osa-2, http://travellover.blogit.fi/aurinkoa-adrianmeren-rannalla) Näiden kokemusten innoittamana haluamme nyt tutustua alueeseen lisää.

Tähän asti olen jostain syystä ollut erittäin ennakkoluuloinen ja vieroksunut Bulgariaa. Ajatus Sunny Beachista tai Varnan kultahietikosta ei ole alkuunkaan tuntunut omalta. Itäisen Euroopan pääkaupungit sen sijaan ovat olleet kiinnostavia, joten Sofiaan olen ihan myöntynyt. Messuilta saamani esitteet alkoivat kuitenkin näyttää Bulgariaa aivan uudessa valossa.

Tällaisten kuvien näkemisen jälkeen Bulgaria alkoi tuntua houkuttelevalta kohteelta. Esite näyttää Bulgariasta arkkitehtuurin lisäksi muitakin puolia, joita en ole tiennyt olevan olemassakaan. Bulgarialaisista viineistä olen kuullut, mutta hiihtokeskuksista en. Bulgariassa näyttää olevan myös Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvia sekä luontokohteita että ihmisen rakentamia kohteita. Pakko myöntää: olen aivan tohkeissani kaikista näistä itäisen Euroopan ehkä vähän tuntemattomammista lomakohteista.

Kuvalähteet: Matkamessujen kotisivu, messuilta saamani Macedonia-kirjanmerkki ja Discover Bulgaria -esite

Avainsanat: Matkamessut 2012, suunnitelmia

Nathan Road, Hongkongin mantereenpuoleisen osan eli Kowloonin pääkatu. Tällainen kiinankielisten mainosten ja värien sekamelska on minun päällimmäisin mielikuvani Hongkongista.

Niin vain kävi, etten ollut tarpeeksi tarkkana kootessani maaluetteloani. Ei Hongkong mikään valtio ole! Se on Kiinan kansantasavallan hallintoalue, kuten Wikipedia ainakin määrittelee. Poistin siis kaupungin listaltani, ja täten sadan maan tavoitteeni on taas yhden kauempana. Tänä vuonna olen ajatellut olla ahkera ja kerätä hyviä kohteita, mutta niistä myöhemmin. Nyt Kiinaan.

Kollaasi Guangzhoun kaupungista.

Oli Hongkong valtio tai ei, varsin mielenkiintoinen se on. Itse olimme siellä yhdistelmäreissulla Kiinasta vuonna 2008. Guangzhouhun sai edullisemmat lennot kuin suoraan Hongkongiin. Helmikuinen Guangzhou oli parissa päivässä nähty, ja sieltä pääsi helposti junalla Hongkongiin muistaakseni parissa tunnissa.

Kun katsoo valokuvia esimerkiksi Googlen kuvahaulla, näkee Hongkongin kaupunkikuvan moninaisuuden: Hongkongin saaren silhuetti on pilvenpiirtäjineen kuin New York, ja mantereen puoli, Kowloon, on kuin kliseinen kuva Kiinasta. Hongkongin saari on bisneksen keskus ja aivan kuin eri maailma mantereeseen verrattuna. Ennen ja jälkeen auringonlaskun kuvat on otettu Hongkongin saaren puolelta näköalaravintolasta. Sen terassilla oli verrattain viileä, mutta valojen syttyminen kaupunkiin on yksi suurimpia nähtävyyksiä. Oikeastaan tätä valoshow’ta kuuluu seurata Kowloonin puolelta eli vastarannalta. Rantaan kokoontuu joka ilta paljon ihmisiä. Valtavaa neonvalotulvaa katsoessani heräsi tunne, että sittenkään ei ole aivan valtavan suurta merkitystä sillä, vaihdammeko omat hehkulamppumme energiansäästölampuiksi vai emme. En kiistä, etteikö valomeri olisi kaunis, mutta tuhlaustahan sen ylläpitäminen on.

Lantaun saarella (osa Hongkongia sekin) on temppelialue ja Big Buddha. Buddha on valtava. Käsittämättömän suuri.

Itse olimme Hongkongissa helmikuussa, jolloin säät eivät olleet erityisen lämpimät eikä rantaelämälle ollut oikein olosuhteita, mutta kaupungin monimuotoisuuteen kuuluu sekin, että siellä on hyviä hiekkarantoja. Tämä kaikki mahtuu noin tuhannen neliökilometrin alueelle (vertailun vuoksi Suomen koko: 338 430 neiliökilometriä). Matkailijalle kaupunki on siis varsin monipuolinen.

Lapsuudestani tuttu Made in Hong Kong -merkintä muistui mieleen Kowloonin katumarkkinoilla ja pitkälti liikkeissäkin. Myynnissä oli paljon rihkamaa, krääsää ja piraattitavaroita. Pilailupuodista ostin kyllä Marilyn-peruukin ja -mekon naamiaiskäyttöön. Ai niin, tunnustan. Ostin myös fiksun näköisestä alusasuliikkeestä yhdet pöksyt, kokoa XL, ja ne osoittautuivat liian pieniksi (olen kokoa 36/38). Koot eivät aivan vastaa kansainvälisiä standardeja ja kotona totuttuja. Hongkongin saarella liikkeet ovat kansainvälisiä ja toki hintatasoltaankin “made in Hong Kong -tavaroita” huomattavasti kalliimpia (vaikka kaikki kama on suurimmaksi osaksi peräisin samoista tehtaista nykyään).

Aivan mahtavia valokuvia Hongkongista on esimerkiksi osoitteessa http://photoeverywhere.co.uk/east/hongkong/slides/36-bridgesunset6.htm. Vähän ovat laadukkaampia kuin omat filmipokkarikameralla ottamani…

Avainsanat: Guangzhou, Hongkong, Kiina, Kowloon

Muutaman viikon kuluttua astun laivaan Miamissa tarkoituksenani seilata kahdeksan vuorokautta eteläisellä Karibialla. Vaikka odotan lomaa hurjasti, en voi kieltää, etteikö Costa Concordian perjantainen uppoaminen olisi alkanut minuun vaikuttaa. Tunnustan: olen alkanut vähän pelätä.

Olen ollut Karibian-risteilyllä kahdesti aikaisemmin. Mitään turvallisuudentunnetta horjuttavaa ei näillä matkoilla ole ollut. Heti ensimmäisenä risteilypäivänä on pakollinen pelastautumisharjoitus, jolloin kaikki matkustajat kokoontuvat kannelle omalle pelastautumisasemalleen. Olen kyllä miettinyt molemmilla kerroilla, että jos jotain sattuisi, kuinka moni todella etsisi oman asemansa. Eikö lähin pelastusvene olisi se, jonka luokse rynnisimme? Harjoitus luo kuitenkin luottamusta turvajärjestelyihin. Suomalaisen Kristina Cruisesin risteilyillä olen kuullut henkilökunnan kertovan omista turvallisuusharjoituksistaan. Saamani käsityksen mukaan niitä järjestetään varsin usein. Kaiken tämän jälkeen olenkin hirvittävän hämmentynyt kaikista niistä uutisista, joita Costa Concordian uppoamisen jälkeen tiedotusvälineissä on liikkunut.

Juovuksissa ollut kapteeni? Täysin pettänyt tiedotus? Kapteeni pelastusveneessä peiton alla, kun suuri osa matkustajista on vielä laivassa? Kapteeni jättää laivansa ennen evakuoinnin päättymistä? Kapteeni ajaa mahdollisimman lähellä rantaa tervehtiäkseen kaveriaan? Kyllähän tällaiset uutiset (osa lienee huhuja, osa puolitotuuksia, toivottavasti) ovat omiaan lisäämään epäluottamusta risteilymatkustamista kohtaan.

Ihmismieli on siitä näppärä, että ikävillä asioilla on tapana unohtua. Näin toivoisin käyvän minullekin tässä risteilypelossa. Yritän nyt järkeillä, että turvatoimia tuskin ainakaan löysätään Costa Concordian tapauksen jäljiltä. Kun kerran sattuu jotain kamalaa, yleensä turvallisuustilanne jopa paranee sen jälkeen, kun tiettyihin turvatoimiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. En ehkä sittenkään istu kannella pelastusliivit päällä koko lomaa?

Modernia Qataria.

Kaikki omat kokemukseni arabimaista ovat olleet niin positiivisia, että haluaisin levittää niistä ilosanomaa laajemmallekin. Koska eurooppalaisiin tapoihin ja etenkin pohjoiseurooppalaiseen vapaamielisyyteen tottuneille jotkin tavat ja kulttuurin piirteet ovat erilaisia, jonkun mielestä jopa outojakin, keräsin tähän joitain minun mielestäni tärkeimpiä.

Muslimikulttuuri näkyy niinkin arkisissa asioissa kuin liikennemerkeisä.

1. Pukeutuminen

Moni muslimimaa on sen verran jo maallistunut, että turistin ei tarvitse pukeutumistaan miettiä,. Qatarissa näin ei vielä ole. Ulkoministeriön matkustustiedotteessakin pukeutumisesta sanotaan näin: “Maassa on syytä käyttäytyä konservatiivisesti ja välttää liian paljastavia asuja ja julkisia hellyydenosoituksia.” On siis tarpeen pukeutua hotellin uima-allasaluetta ja rantaa lukuunottamatta niin, että polvet ja hartiat ovat peitossa. Pukeutumissäännöistä pidetään myös kiinni. Esimerkiksi Islamilaisen taiteen museossa oli tavanomaisten ei saa syödä ja juoda -kieltojen ohessa viesti siitä, että museossa pitää pukeutua asiallisesti. Myös hotellilla ilmaisen kaupungille ja lähimmälle ostarille vievän shuttle bussin aikataulun ohessa annettiin ohjeita, että konservatiivinen pukeutuminen on suositeltavaa, kun poistutaan hotellin alueelta.

Qatar. Complete Residents’ Guide -matkaoppaassa sanottaan, että kansainvälisissä hotelleissa pukeutuminen on vapaata, mutta kokemukseni perusteella kehottaisin naisia konservatiiviseen pukeutumiseen myös hotellin ravintoloissa. Aamupalalla seurasin abayaan pukeutuneiden musliminaisten reaktioita, kun jotkut nuorehkot länsinaiset sipsuttelivat ympäriinsä piukoissa pikkumekoissa, joista pikkuhousut tai bikinit paistoivat läpi. Silloin minua hävetti, eikä suinkaan musliminaisten konservatiivisuus vaan länsinaisten ajattelemattomuus tai suoranainen typeryys. Jos ei koe tarpeelliseksi kunnioittaa uskonnollisia tapoja, ei silti pitäisi unohtaa yleisiä hyviä käytöstapoja, joihin ainakin minusta kuuluu asiallinen pukeutuminen ravintolassa.

Minusta konservatiivisen pukukoodin noudattaminen oli varsin helppoa ja mikä tärkeintä, en tuntenut oloani alastomaksi tai tyrkyksi maassa, jonka naiskansalaisista en ole nähnyt kuin korkeintaan kasvot ja kädet ja mieskansalaisista pään, kaulan, kädet ja sandaaleihin pujotetut jalat. Ilmeisesti olin pukeutunut sopivasti, koska pääsin museoon ja en kerännyt katseita.

Esimerkiksi tällaisessa asussa kulkeminen tuntui luontevalta, ja tämä oli riittävän konservatiivinen myös museoon.

2. Valokuvaaminen

Pukeutumistakin tärkeämpi asia lienee valokuvaaminen, johon liittyvistä säännöistä en ollut tietoinen ja jonka suhteen mokasin. Olimme yhtenä iltana Souk Wakifissa, ja tapani mukaan otin paljon kuvia. Olin koko matkan ajan ottanut kuvia ihmisistä, mutta lähinnä vain takaapäin tai muuten niin, etteivät kohteet sitä itse huomaisi. Soukissa sisällä otin yleiskuvia, joissa näkyi ihmisiä, eikä kukaan kiinnittänyt kamerankäyttöön huomiota, mutta ulkona yhtäkkiä kuulin takaani todella vihaisen naisäänen sanovan: “Delete it!” Olin ottanut kuvan edelläni kävelleestä naisten ryhmästä. En kuullut, mitä nainen sanoi perusteluksi, mutta hän jäi viereeni vahtimaan, että varmasti poistan kuvan. Tuntemukseni vaihtelivat ärtymyksestä säikähdykseen ja toisaalta häpeään, että olin tehnyt jotain sopimatonta. Enhän ehdoin tahdoin halunnut kuvaamisellani loukata ketään. Silti mielessä kävi kysyä naiselta, eikö hänellä ole muuta tekemistä kuin kyylätä ihmisten valokuvaamista. En kysynyt. Tapaaminen uskonnollisen poliisin kanssa oli parasta jättää kokematta. (En tiedä, onko sellaista instituutiota Qatarissa, mutta kaikki, mitä olen sellaisten toimista kuullut, sai minut tottelemaan kiltisti.)

Dohan öistä silhuettia.

3. Alkoholi

Qatarin alkoholipolitiikasta olen puhunut paljon jo aikaisemmin. Se on tiukka. Maahan ei saa viedä alkoholia lainkaan (mutta maasta poistuessa sitä saa lentokentältä ostaa), ja sitä saa ostaa vain kansainvälisistä hotelleista (eritääin kalliiseen hintaan) ja joiltain urheiluklubeilta. Dohassa on yksi liike, joka myy alkoholia, mutta asiakkaalla pitää olla jonkinlainen asukaskortti, siis todiste, että asuu Qatarissa. Samalla kortilla saa muuten ostaa myös sianlihaa. “Alkoholin vaikutuksen alaisena esiintyminen julkisilla paikoilla - - luetaan rikoksiksi”, kirjoittaa Ulkoministriö Qatarin matkustustiedotteessa. Samassa paikassa sanotaan huumeidenkäytöstä näin: “Huumeiden käytöstä voidaan langettaa kuolemantuomio ja pienienkin huumausainemäärien hallussapidosta annettavat rangaistukset ovat ankaria.”

A liquor permit on nimeltään Qatarin “viinakortti”. Alkoholin ostamiseen liittyy kaikenlaisia, suomalaisittain aika hauskojakin piirteitä. QDC (The Qatar Distribution Company) myy alkoholia ja myös laskee, paljonko kukin saa alkoholia ostaa. Kuukausittainen annos ei suinkaan riipu asiakkaan koosta, sukupuolesta, perheenjäsenten määrästä vaan hänen palkastaan. Kymmenellä prosentilla peruspalkasta saa viinakaupassa asioida. Puoliso saa myös luvan, mutta jos hän ei ole töissä, on perheellä yksi yhteinen ostoraja. Lapsilla ei ole asiaa koko kauppaan, ja se on aina ramadan-kuukauden kiinni. (lähde: Qatar. Complete Residents’ Guide)

Tämä merkki herätti kummastusta hotellihuoneen katossa, kunnes mies oivalsi: nuolen suunta kohti Mekkaa.

4. Matkustusaika

Your Opinion

Timeoutdoha.com-sivustolla on tällainen kysely. Se on omiaan osoittamaan, millainen sää Qatarissa on, ja toisaalta lukujen takaa paljastuu, milloin on kenellekin otollisin aika Qatariin matkustaa.

What is the perfect Doha temperature?

Jos sinusta on parasta, että aina on alle 20 astetta, ei kannata mennä Qatariin lainkaan. Tietenkin voit olla päivät sisätiloissa ja liikkua öisin. Jälkimmäisessä tapauksessa voit talvikuukausina harkita matkustamista. Muulloin yölämpötilakin on yli 20 astetta.

Toisen vaihtoehdon 20-30 astetta Qatarissa on keskimäärin joulu-tammikuussa. Meillä uudenvuoden molemmin puolin päivälämpötila oli 22-25 astetta. Iltaisin oli alimmillaan alle kymmenen astetta. Jos taas lämpö ei haittaa ja 30-39 astetta on sinun lämpötilasi, matkusta helmi-maaliskuussa tai marraskuussa. Muina aikoina keskimääräinen päivälämpötila on yli 40. Edelleen tietoni ovat Qatar. Complete Residents’ Guidesta, enkä alkanut sääsivuja tai muita lähteitä tutkia. Suuntaa-antavaa tietoa siis, mutta ainakin Qatarissa tarkenee!

Vastaavia ovat kokemusteni mukaan lämpötilat muuallakin Lähi-idän alueella. Jordanian talvi on kyllä jonkin verran viileämpi ainakin Pohjois-Jordaniassa, mutta rantasäät suosivat etelässä (helmikuu 2010). Kesäkuussa Syyriassa päivälämpötila oli noin 35 astetta. Kuumuus on erilaista kuin esimerkiksi Kaukoidässä tai Karibialla, jossa ilmankosteus on suuri. Kuivassa ilmassa kuumuus ei ole minusta tuntunut yhtä pahalta ja liikkuminen on helpompaa, hikoilu vähäisempää. Tässä kuitenkin lienee kyse pitkälti makuasioista.

Toukokuun ja marraskuun välillä ei yleensä sada lainkaan. Talvikuukausina saattaa sataa yhden päivän kuukaudessa. Joulukuuta pidetään sateisimpana aikana, mutta me emme nähneet  pisaraakaan vettä taivaalta tulevan ainakaan vuoden neljän viimeisen pävän aikana.

Ne, joiden kanssa puhuimme säästä, antoivat kaikki ymmärtää, että joulukuussa todella oli kylmä, siis kun oli noin 23 astetta. Monet vierastyöläiset käyttivät pipoja ja myös toppatakkeja illalla (noin kymmenessä asteessa). Voi heitä, eivät tiedä, mitä kylmä todella tarkoittaa.

Lähi-idässä ruoka on minusta erinomaisen hyvää. Tässä on esimerkki yhdestä suosikeistani: salaatti grillatulla halloumilla.

5. Shoppailu

Ostosmatkailijalle Doha on hyvä paikka. Soukeista ei taida olla täyttämään shoppailijan tarpeita, mutta ostarit ovat hyviä. Kuten Suomessakin, ostoskeskukset on rakennettu melko kauas kaupungin ulkopuolelle, mutta koska taksilla ajaminen on todella halpaa, ei pisimpäänkaan matkaan mennyt kymmentäkään euroa. Keskustassa olevasta City Centeristä en innostunut, mutta Landmark Mall on parempi ja etenkin Villaggio Mall monipuolinen ja suuri. Siellä on vaativaan makuun luksusbrändejä, mutta paljon tavallisten ihmisten kukkarolle sopivia liikkeitä, joita Suomessa ei ole, mm. Gap, Banana Republic, Armani Exchange, Marks&Spencer, Massimo Dutti. Vaikka Qatarissa ei ole arvonlisäveroa, hinnat eivät olleet erityisen halvat, vaan lähinnä eurooppalaista tasoa. Ainoa Qatarissa maksettava verohan on maahan tuoduista tavaroista maksettava vero. Alennusmyyntien aikaan hinnat kuitenkin olivat varsin edulliset.

Keskustassa City Centeriä vastapäätä sijaitsee aivan uusi The Gate. En voi edes kuvitella, mitä sen rakentaminen on maksanut. The Gate vain kertakaikkiaan näytti upealle (luultavasti) marmorilattioineen kaikkineen. Asiakkaat vain eivät vielä oikein ole löytäneet sinne. Käytäviä kuljeskellessani tuli sellainen olo, kuin koko keskus olisi ollut kiinni ja olisin eksynyt sinne keskellä yötä. En uskaltanut ottaa kuviakaan, koska tuntui, kuin olisin ollut siellä luvatta. Vartioita oli nimittäin useita, ja vain jokunen ihminen kahviloissa ja Salam-tavaratalossa, joka puolestaan oli upein koskaan näkemäni tavaratalo. The Gaten liikkeistä suurin osa oli taas sellaisia, etten rohjennut astua edes sisälle, mutta esimerkiksi La Martinan myymälässä alennetut hinnat olivat edullisemmat kuin olen missään ennen nähnyt.

The Pearl Qatar onkin sitten ostosmahdollisuuksineen toisesta todellisuudesta. Vilkaisehan http://travellover.blogit.fi/absoluuttista-luksusta, jos haluat hämmästyä.

Dohan islam-keskus. Kotilomainen muoto on minusta valloittava.

6. Turvallisuus

Uskon, että monella on ennakkoluuloja arabimaita ja etenkin niiden turvallisuutta kohtaan. Minullakin oli. Ei ole enää. Turvallisemmaksi en ole moniakaan muita maita kokenut.

Maailmantilanne ja arabikevät tietysti ovat muuttaneet turvallisuustilannetta esimerkiksi Syyriassa, mutta Qatarissa ei ole ollut kansannousuja eikä mitään muutakaan, mikä vaikuttaisi turistin turvallisuudentunteeseen. Ainoana (tai ainakin merkittävimpänä) riskinä pitäisin liikennettä. Koska jalan kulkeminen ei ole erityisen tavallista, autoilijat eivät kovin hyvin huomioi jalankulkijoita. Suojateitä tai ylipäätään valo-ohjattuja liikennevalojakin on vähän. Kiertoliittymien kohdalla liikennevirrat voivat hidastua, mutta koska kuskeja kiinnostaa lähinnä, milloin päästä jatkamaan omaa matkaa, voi autojen välissä pujotteleva jalankulkija jäädä huomaamatta. Pahimmillaan tuntui, että suurten katujen ylittäminen ei kertakaikkiaan onnistu ja että olisi parempi ottaa taksi parin korttelin matkalle, koska autolla kiertoliittymän selvittäminen olisi joutuisampaa.

Haukkoja en ole missään muualla nähnyt kaupattavan. Olettaisin koulutetuiksi metsästyshaukoiksi.

7. Taksit

Ainakin me koimme, että ainoa riski turistille joutua väärinkäytöksen uhriksi ovat taksit. Suurimmalla osalla takseista oli ikkunassa hinnasto, jonka mukaan lähtömaksu on 4 riyalia (alle euron) ja kilometritaksa 1,20 / 1,80 (päivä/ilta). Mikäli kuljettaja ei laita mittaria päälle, matkasta ei tarvite maksaa. Käytimme taksia varsin paljon huokeiden hintojen ja pitkien välimatkojen vuoksi. Luotettavimmaksi osoittautuivat Karwa-firman autot. Niiden kuljettajat eivät yrittäneet minkäänlaisia mittarihuijauksia. Yhdestä jonkin muun taksifirman taksista hyppäsimme parinsadan metrin ajon jälkeen ulos, koska kuski ei suostunut oikeaan aloitusmaksuun vaan intti itsepintaisesti, että maksu on kymmenen riyalia. Eipä tuokaan kallis olisi ollut, mutta emme periaatteessa suostu maksamaan ylihintaa.

Jonkun kuskin kanssa sovimme hinnan etukäteen, koska väittivät olevansa lentokenttätakseja. Lentokenttätaksien lähtöhinnaksi luimme 25 riyalia. Pahasti kyllä vaikutti, että tällaisten kyytien maksu meni suoraan kuskin omaan taskuun. Sopiminen oli kuitenkin mahdollista vasta sitten, kun tiesimme, mitä taksi suunnilleen millekin välimatkalle maksaa. Kallein taksimatkamme oli hotellilta tennisturnaukseen, koska matka piti ajaa kolmeen kertaan: huomasin vasta melkein perillä, että olin unohtanut kameran hotellille. Tyhmästä päästä kärsi tällä kertaa lähinnä kukkaro.

Qatarissa naiset saavat ajaa autoa, vaikka esimerkiksi rajanaapurissa Saudi-Arabiassa se on kiellettyä naisten siveellisyyden säilymiseen vedoten.

***

Seuraava oma arabimaakohteeni on luultavasti Oman. Pelkästään lomasäätä ajatellen pitäisin parhaana matkustusaikana helmikuuta. Ehkä helmikuussa 2013?

Avainsanat: Doha, ilmasto Qatar, islamilainen kulttuuri, ostokset Doha, Qatar, The Gate mall, valokuvaaminen

Kun tammikuussa sataa vettä, maassa oleva lumi on lähinnä loskaa ja paras tapa pukeutua on sadetakki ja kumisaappaat (tai untuvatakki, pipo, Uggit, välihousut ja muut arktiset varusteet), on parasta paeta. Koska töissäkin on käytävä, ei auta kuin paeta muistoihin tai haaveisiin. Viimeisimmät muistot ovat onneksi niin lähellä, että melkein voi vielä tuntea hiekan varpaiden välissä, lämpimän tuulen hiuksissa ja auringon poskilla. Seuraavaankaan kertaan t-paidassa ja sortseissa tai hellemekossa ei ole kuin viisi viikkoa. Näillä rantatunnelmilla ajattelin pärjätä sinne asti.

En minä varsinaisesti auringonpalvojana itseäni pidä, mutta en kiellä, etteikö lämmössä olisi kiva joskus loikoilla (tai etteikö vähän ruskettunut läski olisi kauniimpaa kuin sinisenvalkoinen, kuten olen jonkun joskus kuullut sanovan…). Joskus käyn lomallakin niin ylikierroksilla, etten malta rauhoittua vain istumaan ja lukemaan. Qatarissa oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, etten edes olisi halunnut käyttää koko lomaa pelkkään löhöilyyn. Senkin vuoksi saattoi oikeastaan olla hyväkin, että rantalämpötiloja ei ollut kuin parina viimeisenä päivänä. Loman loppupuolella kierrokset olivat vähän jo tasaantuneet. Duracel-kanin pattereista oli virta jo vähän hiipunut.

Nämä kuvat ovat hotelli Intercontinentalin omalta rannalta. Yleisiä rantoja Qatarissa on vähän, Dohan alueella vielä vähemmän. Yhden näimme iltakävelyllä Katarassa (http://travellover.blogit.fi/iltamenoja). Koska tosiaan oli ilta, emme tiedä, millaista rannalla olisi päivällä.

Ohjetaulussa sanotaan: “Swimming costumes should not be worn outside the beach area.” Niin tarkkaa kuin pukeutuminen muuten oli, en voi uskoa, että bikineissä oleilu Kataran rannalla olisi kovin kohteliasta, vaikka ei suorastaan kiellettyä olisikaan. Ainakaan Jordanian Aqabassa en nähnyt yleisillä rannoilla kuin täysin vaatetettuja ihmisiä. Mutta korjatkaa, jos olen väärässä!

Avainsanat: Doha, Intercontinental Doha, Katara, Qatar

Kai vuoden 12. päivänä saa vielä puhua uudenvuodenjuhlista?

Tämä kuva on hotellin pihasta, uima-allasalueen reunalta, ja taka-alalla näkyy Fishmarket-ravintola, jossa uudenvuodenaaton iltaa vietimme. (Jos tämä olisi muotiblogi, pitäisi tällaisen poseerauskuvan alle kirjoittaa kaikkien vaatteideni merkit. Mitä kalliimpia, sen parempi. Huh, tämä ei ole muotiblogi. Mutta jos olet lukenut blogiani ennenkin, saatat tunnistaa kengät. Ne olen esitellyt Ljubljanan loistavana ale-löytönä. Olivat muuten ensimmäistä kertaa nyt jalassa, ja edelleen olin löydöstä oikein iloinen.)

Pöydät oli katettu kauniisti.

Ravintolan keskellä oli valtava akvaario.

Illallinen Intercontinentalin ravintolassa ei sittenkään oikein vastannut kallista hintaansa. Tunnelma oli välitön ja leppoisa, henkilökunta mukavaa ja palvelualtista, mutta 120 euroa ruokailijaa kohden tarjotusta ruoasta ja lasillisesta kuohuviiniä oli ylihinnoiteltua. Olimme kuitenkin heränneet niin myöhään varaamaan pöytää, että hotellin ravintoloista tilaa oli enää tässä yhdessä. Timeoutdoha-sivustolla oli noin 40 eri suositusta illallispaikoiksi, ja koska kaikki olivat kansainvälisten hotellien ravintoloita, oli helppo ratkaisu jäädä kotikulmille.

Taas käytin aikaani lomamatkojen suosikkitoimintaani: ihmisten tarkkailemiseen. Minulla oli suora näköyhteys seurueeseen, jonka henkilösuhteita arvuuttelin. Ihan parasta viihdettä! Tämä seurue oli selvästi paikallisia, tai ainakin islaminuskoisia vaatetuksesta ja tavoista päätellen. Kun muut kippistelivät kuohujuomalaseilla, tälle joukolle tarjoiltiin appelsiinimehua, mutta erilaisuudestamme huolimatta mahduimme samaan ravintolaan mainiosti. Alkoholipolitiikkahan on Qatarissa varsin tiukkaa. Jos mielii maljaa kuohuvalla nostaa, on mentävä kv. hotellien ravintoloihin. Muualla ei anniskella teetä (tai kahvia) väkevämpää, jollei vesipiippua sellaiseksi lasketa. Piippujen poltteluhan on hyvin tavallista, ja arabimaissa näyttää olevan aivan oma ammattiryhmänsäkin: miehet, jotka pitävät yllä hiilten hehkua padassa ja vaihtavat punaisena hehkuvia hiiliä polttelijoiden piippuihin.

Toiveikkaina ajattelimme pääsevämme hotellin yökerhoon jatkamaan iltaa, mutta toive oli turha. Jäimme aulan baariin. Siinä olimme aitiopaikalla katsomassa - ainakin minulle - aivan uutta uudenvuodenperinnettä: ilmapallojen rikkomista.

Katonrajaan oli kiinnitetty tällainen muutaman metrin mittainen, verkkoon kääritty satojen ilmapallojen pötkö.

Kun kello löi puoltayötä ja uutta vuotta, verkko avattiin ja pallot levisivät kaikkialle.

Seuraavassa vaiheessa ihmiset tekivät kaikkensa saadakseen pallot rikki.

Tässä vaiheessa oli vielä palloja myös ehjänä, mutta kauaa ei kestänyt, kun kaikki pallot oli hajotettu ja maassa makasi vain pallonraatoja.

Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisi pitänyt joltakulta kysyä, mikä pallojen särkemisen tarkoitus on. Yksi pallo rikottiin lähes vasten kasvojani, mutta paukauttaja vain hymyili. Tuottaako rikkominen onnea? Tietääkö joku?

Avainsanat: Doha, Intercontinental, Qatar

Olen aina etukäteen hirmu innostunut ajatuksesta basaareissa shoppailusta, mutta enpä voi sanoa niistä juuri koskaan mitään ostaneeni. Itämainen basaaritunnelma on ajatuksena paljon viehättävämpi kuin todellisuus.

Monelle ensi kosketus basaareihin on Turkin-lomalta. Niin minullekin. Etelän rantakohteiden “basaarit” ovat kuitenkin enimmäkseen turistirihkamaa, t-paitoja ja nahkatakkeja ja ainakin niissä muistikuvissa, jotka minulla on. Molemmat reissuni Turkin etelärannikolle ovat kyllä lähes kahdenkymmenen vuoden takaa, joten saatan tässä kohden puhua vanhentunutta tietoa. Olin kuitenkin pitkään kuullut äidiltäni, vannoutuneelta Turkin-matkaajalta, Istanbulin Suuresta basaarista, Grand Bazaarista, ennen kuin pääsin sinne itse ensimmäisen kerran 17-vuotiaana.

Istanbulin basaarialue on valtava. Katetut basaarit jatkuvat ostoskatuina laajalla alueella. Olen kuullut naisten kadusta (siis tavaroita ja vaatteita vain naisille), maustebasaarista ja muista, joissa voi tehdä todella edullisia ja hyviä ostoksia. Omat basaarikäyntini ovat olleet enimmäkseen vain Suuren basaarin leveimpiä käytäviä. Toisaalta olin kuullut isältäni niin moneen kertaan jostakin matkasta, jolloin suunnistustaidot hukkuivat ja basaarissa kierrettiin laajahkoa ympyrää löytämättä ulos. Ajatus basaariin eksymisestä ei tuntunut hyvältä. Toisaalta basaarin tarjontakin on ollut vähän vierasta. Siellä on katukaupalla kultaa ja mattoja, mutta myös erittäin paljon piraattitavaraa. Vielä 1990-luvulla sai kuulla monelta myyjältä “Stockmannin laatu, Anttilan hinta” -houkutteluja. Viimeksi olen ollut basaarissa kaksi vuotta sitten, ja edelleen tarjonta oli aika samanlaista, nyt vain piraattituotteet ovat paljon paremmin väärennettyjä kuin pari vuosikymmentä sitten. Varsinaisessa basaarissa uskon asiakkaiden olevan enimmäkseen turisteja, mutta kujilla, joista äitinikin on puhunut, ostelevat kyllä turkkilaisetkin.

Tällä kahden vuoden takaisella matkalla taisimme mieheni kanssa osua kyllä yhdelle jos toisellekin kadulle, jonne ei ollenkaan ollut tarkoitus mennä. Vanhana Istanbulin-kävijänä nimittäin olin ihan varma, miten basaarin läpi päästään helposti Siniselle moskeijalle, jonka ajattelin hänelle myös näyttää. Olimme Istanbulissa vain yhden yön paluumatkalla Kuala Lumpurista. Moskeijaa etsiessä ehti tulla jo pimeä, ehdimme myös kiertää jokusen harha-askeleen ja -korttelin, mutta löytyi lopulta moskeijakin. En tiedä syyttääkö suunnistustaitojeni olemattomuutta, muistikuvien haalenemista, olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt jo pitkä tovi, tai kaupungin muuttumista? Ehkä basaarit ja moskeija kuitenkin sijaitsevat entisillä paikoillaan, joten…

Koska kuvani basaareista on ollut Turkin varassa, oli Damaskoksen suuri basaarialue minulle hämmästyksen aihe, sillä Syyriassa basaareissa, joita siellä kutsutaan soukeiksi, todella asioivat kaikki. Siinä missä Istanbulissa esimerkiksi Taksimin alueella on tunnettujen länsibrändien myymälöitä, ei Syyriassa näkynyt vastaavaa. On sielläkin tavallisia kauppoja, mutta mitä soukista ei saa, sitä ei ihminen tarvitse.

En minä Syyriassakaan soukeista muuta ostanut kuin tuliaiseksi oliivisaippuaa, mutta niissä oli kiva kuljeksia ja seurata paikallista elämää. Soukeissa ei ollut edes mitään, mikä olisi olisi viitannut turistien houkuttelemiseen. Ei ollut I love Syyria -paitoja tai muuta turistirihkamaa.

Qatariin lähtiessäni päätin opetella soukeissa asioimisen. Halusin oppia tinkimään. Soukeissahan tinkiminen on osa kaupankäyntiä ja myös jotain sellaista, mitä minä en hallitse. Pakko on myöntää, että en oppinut vieläkään. Olisin luultavasti harjoitellut, jos olisin nähnyt jotain, mitä minun olisi tehnyt mieli. Soukissa myytiin kyllä kaikenlaista, mutta esimerkiksi kankaille, kattiloille, abayoille, riisille, mausteille, leluille tai eläville kananpojille en kokenut tarvetta (Yhteen perheeseen oli ostettu kaksi, molemmille lapsille oma. Ne olivat omissa pikku häkeissää, toinen vaaleansininen, toinen vaaleanpunainen. Minä en halunnut edes nähdä niitä kujia, joilla eläviä eläimiä myytiin.)

Pari kaveria vähän kuiskaten tarjosi myös copywatcheja, mutta niihinkään en tuntenut tarvetta. Muuten piraattitavaran määrä oli erittäin vähäistä. Jokusen kopio-Adidas-pipon näin, mutta en juuri muuta. Qatarilaisten elämänmenoa soukeissa kuitenkin pääsi seuraamaan. Naisporukat olivat yhdessä ostoksilla abayoihinsa pukeutuneina ja täyttivät kapeat käytävät, kuten meillä naisilla innostuessamme usein on tapana, kansalaisuudesta riippumatta.

Joku taisi kysyä joko täällä blogissa tai Facebookissa, tiedänkö, mitä miehillä on valkoisen vaatteensa alla. En tiennyt. Nyt voisin päätellä, että vasemmassa alakuvassa näkyvät valkoiset suurien boksereiden kaltaiset housut olisivat oiva vaihtoehto. Ainakaan mitään kuviolisia kalsareita tai muitakaan housuja ei valkoisten vaatteiden läpi näyttänyt pilkottavan.

Aikaisemmin laitoin kuvia Souk Wakifin kävelykadusta päivänvalossa. Tässä kuvasarjassa on aurinko jo laskenut tai laskemassa. Kun pimeä alkaa laskeutua, ihmiset lähtevät liikkeelle. Auringonlaskun jälkeen parkkipaikat ovat täynnä ja ihmiset syömässä ja shoppailemassa.

Avainsanat: Damaskos, Doha, Grand Bazaar, Istanbul, Qatar, Souk Wakif